Thomas Alva Edison keksi ensimmäisen laitteen, jolla saattoi tallentaa ääntä ja musiikkia. Tuo laite oli nimeltään fonografi ja se syntyi vuonna 1877. Fonografi piirsi ja tallensi musiikin vahasylinterille. Kymmenen vuotta myöhemmin gramofoni näki päivänvalon. Gramofonissa tallennusmuoto muuttui vahasylinteristä savikiekoksi, joka hallitsisi levyteollisuutta seuraavat sata vuotta. Äänen nauhoitus- ja toistomenetelmät kehittyivät, mutta seuraava kaupallinen edistysaskel oli vinyylilevy, joiden kestoluokkaa oli kahta laatua. LP eli long play -levyllä oli neljästäkymmenestä neljäänkymmeneenviiteen minuuttia musiikkia, kun taas EP:lle musiikkia mahtui vain muutaman kappaleen verran. Vinyylilevyn äänentoisto toimii siten, että levyyn on kaiverrettu ura, jossa on pienikokoisia kuoppia ja kumpuja. Ne saavat sille asetetun neulan värähtelemään ja tuottamaan ääntä, jonka ihmiskorva kuulee musiikkina.

C-kasetti keksittiin jo 1960-luvulla, mutta suureen suosioon se tuli vasta 1970-1990 luvuilla, kun aikaisemmasta tallentamistekniikasta oli pystytty karsimaan sen heikkouksia, kuten liiallinen taustakohina. Ensimmäinen CD-levy, eli digitaalinen tallenne compact disc tuli markkinoille Japanissa vuonna 1982, ja vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa. Digitaalinen tallennus oli kuitenkin syntynyt jo ennen cd-levyjä, ja ensimmäinen albumi joka nauhoitettiin digitaalisessa muodossa, mutta julkaistiin analogisena, oli Ry Cooderin levy Bop Till You Drop. Toisin kuin c-kasetit tai vinyylilevyt, cd-levy ei kulunut käytössä, vaikka levy toki saattoi naarmuttua.

Materiaalinen vai immateriaalinen äänentallenne?

Harva enää muistaa niitä keskusteluja, joita käytiin kun musiikki ajettiin ensimmäisen kerran bittimuotoon vuosituhannen alussa. MP3 herätti musiikkihifistelijöiden keskuudessa suurta vastustusta, sillä MP3 ja sen jälkeläiset eli musiikki striimausmuodossa on pakattu pienempään tilaan. Tästä syystä sanotaan, että tässä pakkauksessa osa taltioidun musiikin nyansseista katoaa. Tämä ei suurta yleisöä ole sen kummemmin hetkauttanut. Suurin osa meistä kuuntelee nykyään musiikkia striimaus-palvelujen välityksellä, tai katsoo sitä musiikkivideoilta. Joku käyttää tietokoneen omia kaiuttimia, toinen yhdistää macbook -tietokoneensa ulkoisiin kaiuttimiin, kun taas kolmas kuuntelee musiikkia puhelimestaan joka korvakuulokkeiden kanssa tai ilman niitä.

Retroharrastajat saattavat kuunnella musiikkia kaseteilta, jotka he muistavat lapsuudestaan, joten ehkäpä seuraava sukupolvi näkee cd-levyjen uuden nousun nostalgian välineenä. Musiikin harrastajat kuitenkin edelleen luottavat vinyylilevyihin. He sanovat vinyylistä tehdyn tallenteen tuovan musiikkiin pehmeämmän ja miellyttävämmän soundin. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että väittävät sähkönjakelutason vaikuttavan musiikin kuunteluun, ja tuovan vaikkapa AC/DCn Thundestruck:iin erilaisia ulottuvuuksia. No, mene ja tiedä. Tavallisen musiikinharrastajan näkökulmasta vinyylien harrastaminen on varsin elitistinen hupi. Vinyylilevyihin vaadittava levysoitin ja vahvistin ovat itsessään hintavia. Vinyylilevyt ovat kalliita, ja niitä ei voi ostaa samalla tavalla käytettyinä kuin muita käyttöesineitä, sillä liiallinen toisto kuluttaa ne kuuntelukelvottomiksi. Sen takia on parempi hankkia levyt uusina. Jos rakastaa musiikkia, tarvitsee valtavan laajan levykokoelman, ja tämä levykokoelma tarvitsee kodin. Musiikkiharrastajalla tulee siis olla huone, jonka seiniä tulee peittää pari kirjahyllyllistä erilaisia vinyylilevyjä. Nämä LP-levyt eivät ole kovinkaan pienikokoisia. Striimaus, eli netissä olevan musiikin kuuntelu tietokoneelta tai puhelimelta on tasa-arvoistanut musiikkikulutusta ja myös musiikin tekemistä. Yhdeltä läppäriltä voi nykyään tavoittaa koko maailman musiikin vaivattomasti, kotona tai ulkona, ja ellei ilmaiseksi, niin ainakin kohtuuhintaisesti. Hieman kärsinyt äänenlaatu on pieni hinta tästä edistysaskeleesta.